Hyvä työpaikka kannattaa
![]() |
Millainen on hyvä työpaikka? Mikä saa organisaatiot kiinnostumaan hyvän työpaikan rakentamisesta? Yli 25 vuoden tutkimustyön perusteella Great Place to Work® Institute on pystynyt tunnistamaan tekijät, jotka yhdistävät parhaita työpaikkoja ympäri maailman.
Parhaissa työpaikoissa työntekijät luottavat johtoon, ovat ylpeitä siitä, mitä tekevät ja nauttivat työtovereidensa kanssa työskentelystä. Nämä seikat yhdistävät erilaisia organisaatioita toimialasta, kokoluokasta, organisaatiotyypistä, maantieteellisestä sijainnista tai kulttuurista riippumatta.
Hyvän työpaikan rakentaminen on osa älykästä strategiaa ja tärkeä kilpailuetu. Vahvan organisaatiokulttuurin ja ylivoimaisen taloudellisen menestyksen välillä on selvä yhteys.
Tämä kirja kertoo, miksi monet suomalaiset työnantajat kehittävät yrityksiään yhä paremmiksi työpaikoiksi. Kirjassa kerrotaan Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksesta ja sen organisaatioille tuomista hyödyistä.
Ennen kaikkea kirjasta selviää, miten jokaisesta organisaatiosta voidaan – ja miksi siitä pitää – rakentaa hyvä työpaikka.

