8 tapaa buustata työnantajabrändiä

Työnantajabrändin rakentamiseen on useita tapoja, mutta mikään niistä ei tapahdu itsestään tai sormia napsauttamalla. Listasimme 8 keinoa, joilla organisaatiot voivat rakentaa entistä parempaa työnantajabrändiä.

Vuonna 2019 Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa arvioitiin rekrytoinnin olevan entistä kilpaillumpaa. 74 % rekrytoijista uskoi väitteen pitävän paikkansa. Tämän lisäksi tutkimuksessa kävi ilmi, että 67 % ennustaa suurimman rekrytointihaasteen olevan huippuosaajien puute.

Parhaita kykyjä houkuttelevat yritykset, joilla on vahva työnantajabrändi. Tärkeää on siis se, millaisena työnantajana yritys tunnetaan.

Rekrytointiprosessissa ratkaisevaa onkin, miten onnistutaan viestimään vallitsevasta yrityskulttuurista. Great Place to Work® listaa kahdeksan yksinkertaista tapaa kehittää vahva työnantajamielikuvaa.

1. Hae vahvistus kolmannelta osapuolelta

Luet todennäköisesti online-arvosteluja ennen hotellin varaamista. Samalla tavoin kolmannen osapuolen suorittamasta validoinnista on tullut edellytys työnhakijoille. Työntekijäkokemuksen tutkimustulokset kertovat monipuolisesti ja moniäänisesti siitä, millainen työpaikka on työntekijöiden mielestä. Näillä tuloksilla ja saaduilla tunnustuksilla on merkittävä vipuvaikutus työnhakijan pohtiessa, hakeeko hän paikkaa.

Vuonna 2019 Suomessa noin 70 yritystä sai Great Place to Work® -tunnustuksen hyvän työpaikan rakentamisesta sertifioinnin muodossa. Sertifiointi perustuu mitattuun työntekijäkokemukseen, ja vahvistaa myös ulospäin organisaation houkuttelevuutta potentiaalisten työntekijöiden ja asiakkaiden silmissä.

2. Nosta arvot esiin ja keskiöön

85 % milleniaaleista tinkisi palkastaan saadakseen työskennellä yrityksessä, jonka visio, missio ja arvot puhuttelevat heitä. Jos useammat työntekijät asettavat työn merkityksen palkan edelle, yrityskulttuurinne tulee heijastaa sitä.

Ajattele yrityksen yhteiskunnallista merkitystä lähtien ydinliiketoiminnasta aina hyväntekeväisyysohjelmiin. Näytä verkkosivuillasi, mitä arvonne tarkoittavat käytännössä sen sijaan, että kerrot ne sanoin.

3. Kehitä kulttuuri, josta halutaan kertoa

Parhaat työpaikkasuositukset saadaan yrityksen työntekijöiden ystäviltä ja perheenjäseniltä. Tarjoa työssä mahdollisuuksia, joista työntekijät haluavat kertoa eteenpäin. Suunnittele ainutlaatuista toimintaa tiimille tai tee jotain yhteiskunnallisesti merkittävää. On luonnollista, että ihmiset haluavat puhua uudesta innostavasta työstään​​ tai siitä, kuinka he ovat olleet mukana auttamassa vähävaraisia perheitä.

4. Löydä tapoja erottua

Mikä tekee yrityksestä ainutlaatuisen? Palkitsetteko henkilöstöä, joka löytää aikaa työtehtävien lomassa vapaaehtoistyöhön? Kannustatteko myös isiä vanhempainvapaaseen? Työpaikkanne muista erottavat käytännöt saavat ihmiset puhumaan yrityksestänne.

5. Toimi näkyvästi yhteiskunnassa

Vahva työnantajabrändi on näkyvä ympäröivässä yhteiskunnassa ja elää organisaation arvoja. Upea esimerkki on DNA, joka perheystävällisenä organisaationa myöntää myös isovanhempainvapaata.

6. Tee millenniaalit onnelliseksi

Millenniaalit ovat vaikutusvaltaisia rekrytoijia ja brändilähettiläitä. Milleniaaleja koskevassa tutkimuksessa havaittiin, että parhaiden työpaikkojen milleniaalityöntekijät suosittelevat työpaikkaansa 149 kertaa todennäköisemmin. Vuoteen 2025 mennessä milleniaalit edustavat 75 % maailman työvoimasta. Kun ymmärrät, mikä on milleniaaleille merkityksellistä, saat puskaradion laulamaan.

7. Palkkaa monimuotoisuutta

Se, keitä rekrytoit, kertoo paljon siitä, millainen yrityksenne on ja minkä takana seisotte. Henkilöstön moninaisuus viestii yrityksenne arvostavan erilaista ​​kokemusta ja toisistaan poikkeavia näkökulmia, jotka toimivat innovoinnin lähteenä sekä avaimena liiketoimintaan.

8. Käytä rich media -ratkaisuja kertoessasi yrityksenne tarinaa

Jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, on video miljoonan arvoinen. Sosiaalinen media on tehokas väline visuaaliseen tarinankerrontaan.

Laita halukkaat työntekijänne kameran eteen ja anna heidän kertoa kulttuuristanne. Videon ei tarvitse olla kiilloteltu – älypuhelimella kuvatut videot ovat aitoja ja rehellisiä. Niiden kautta välittyy epävirallinen puoli yrityksestänne maailmalle. Jaa näitä otoksia yrityksesi verkkosivustolla, työpaikkasivuilla ja sosiaalisessa mediassa.

Liity sisäpiiriläiseksi ja vastaanota uusinta tutkimustietoa ja uutisia yrityskulttuurista

"*" näyttää pakolliset kentät