Aava & Bang panostaa työhyvinvointiin myös poikkeusolosuhteissa

Aava & Bangin päätös etätyöhön siirtymisestä tapahtui nopeasti – vain kahdessa vuorokaudessa. Kasvumarkkinointitoimiston onneksi etätyö oli jo ennen poikkeusolosuhteita luonnollinen osa tekemistä, joten välineet ja rutiinit siihen löytyivät entuudestaan.

Aava & Bang on Parhaat Työpaikat 2020 -listan pienten organisaatioiden ykkönen. Kasvumarkkinointitoimiston henkilöstöjohtaja Hanne-Mari Miskala kertoo, miten Suomen paras työpaikka on huolehtinut organisaation ja ihmisten toimintakyvystä koronapandemian aiheuttamana poikkeusaikana.

Aava & Bangin päätös etätyöhön siirtymisestä tapahtui nopeasti – vain kahdessa vuorokaudessa. Kasvumarkkinointitoimiston onneksi etätyö oli jo ennen poikkeusolosuhteita luonnollinen osa tekemistä, joten välineet ja rutiinit siihen löytyivät entuudestaan.

Tilanne on vaatinut kuitenkin myös sopeutumista. Kiireisin aika keväästä täytyi järjestellä uusiksi vain muutamassa päivässä. Kaikki kevään tapahtumat ja tapaamiset päätettiinkin peruuttamisen sijaan järjestää verkkoyhteyksin.

Poikkeustilanteen vaikutukset asiakkaiden bisnekseen heijastuvat myös Aava & Bangin liiketoimintaan. Epävarman tulevaisuuden vuoksi käynnistettiin yhteistoimintaneuvottelut, jotta tarvittaessa olisi mahdollisuus muokata rooleja.

Lue lisää kasvumarkkinointitoimiston asiakaskokemuksen mittareista.

Millä tavoin rakennatte luottamusta epävarmassa tilanteessa?

Miskala kertoo, kuinka toimintaa lähdettiin organisoimaan tehokkaasti heti ensimmäisten päivien aikana. Tiimi hajaantui tehoyksiköihin, jotka lähtivät sopeuttamaan toimintaa tilanteeseen sekä viestimään sidosryhmille.

Seuraava toimenpide oli johtoryhmän kokoontuminen. Tapaamisessa luotiin kolme mahdollista tulevaisuuden skenaariota liikevaihdon näkökulmasta. Skenaariot ovat olleet myös olennainen osa henkilöstöviestintää. Kertomalla sisäisesti skenaarioista on luotu turvallisuuden tunnetta: luotetaan tulevaan, mutta myös varauduttu pahimpaan ja  mietitty ”mitä jos”. Yksilön toimijuutta on pyritty vahvistamaan siten, että kerrotaan, kuinka yksilö pystyy vaikuttamaan tilanteeseen omalla toiminnallaan.

Miten olette pitäneet huolta työhyvinvoinnista kriisitilanteessa?

Fyysinen etäisyys on vaatinut yksilöllistä kohtaamista, joka näkyy esimerkiksi tiivistettynä yhteydenpitona. Poikkeustilanteessa johtamisen yksilöllisyyden vaatimus on korostunut – jokaisella on erilaiset tavat suhtautua tilanteeseen ja etätyönteon haasteet ovat yksilöllisiä.

Yksilöllisyys huomioidaan myös arjen realistisessa rakentamisessa esimerkiksi lyhennetyillä työajoilla. Epävarmuuden keskellä tulee antaa tilaa ihmisten huolille, mutta myös ylläpitää toiveikkuutta.

Kun tottumusta jatkuvaan etätyöhön ei ole, niin tauot unohtuvat ja työpäivät venyvät. Siksi onkin tärkeää muistuttaa työhyvinvoinnin rakennuspalikoista etätyötilanteessa ja neuvoa, miten työn ja vapaa-ajan rajaa voidaan selkeyttää.

Mitä poikkeustilanne on opettanut teille johtamisesta?

Etätyöskentely on korostanut roolien selkeyden tarvetta. Työskenneltäessä entistä itsenäisemmin, tulee työntekijälle olla selvää mistä hän vastaa ja mitä kannattaa priorisoida. Johdon tärkein tehtävä onkin tällä hetkellä luoda tilannekuvaa, jotta ihmiset osaavat viedä asioita eteenpäin ja tehdä päätöksiä oikein. Ilman selkeää kokonaiskuvaa on suurempi riski sille, että priorisoidaan vääriä asioita.

Miskala korostaa, että luottamus syntyy yhteisestä tilannekuvasta, joten tilanteesta tulee viestiä sellaisena, kun se on. Työntekijälle on tärkeää tietää, mikä on tilanne ja miten itse pystyy vaikuttamaan. Kriisijohtamisen ytimessä ovat avoimuus, osallistaminen ja toimijuuden vahvistaminen.

Liity sisäpiiriläiseksi ja vastaanota uusinta tutkimustietoa ja uutisia yrityskulttuurista

"*" näyttää pakolliset kentät