MENU

Hiltin henkilöstön kokemus hyvästä työpaikasta parantui koronakeväästä huolimatta

Hiltin henkilöstön kokemus hyvästä työpaikasta parantui koronakeväästä huolimatta
Hilti on nostanut henkilöstön kokemusta mittaavan Trust Index© -tutkimuksen tulosta neljällä prosenttiyksiköllä korona-ajan haasteista huolimatta. Erityisesti tutkimuksessa korostui onnistunut viestintä.

Hilti on rakennusalan ratkaisuja toimittava suoramyyntiorganisaatio, jossa noin 75% henkilöstöstä on päivittäin asiakaskontaktissa. Yritys työllistää 250 henkilöä. Koronapandemia on muuttanut koko Hiltin toimintaa niin kentällä, myymälöissä kuin toimistossakin. Tämän lisäksi se on asettanut haasteita liiketoiminnalle.

Etätyö myyntiorganisaation haasteena

Ensimmäinen huolenaihe oli oman sekä asiakasorganisaation henkilöstön turvallisuus. Kun Suomessa ryhdyttiin testaamaan vain riskiryhmiä, Hiltillä siirryttiin etätyöhön, joka oli suoramyyntiorganisaatiolle suuri muutos.

Henkilöstö reagoi muutokseen hyvin, ja jo seuraavana päivänä etäkontaktien lukumäärä ylitti aikaisempien fyysisten asiakaskontaktien määrän. Vaikka kriisi onkin vaikuttanut Hiltin liikevaihtoon tuntuvasti, yhteyksien ylläpito kaikkiin merkittäviin sidosryhmiin on onnistunut etänä.

Hiltillä päätettiin heti alusta seuraavanlaisesta lähestymistavasta: proaktiivinen toiminta, avoin ja säännöllinen kommunikointi, mahdollisuuksien etsiminen kriisistä, luottamuksen korostaminen sekä henkilöstön turvallisuuden priorisointi ylitse kaiken muun.

Ihmisten henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista on pidetty huolta

Hiltillä havaittiin kriisin tarjoama mahdollisuus osaamisen ja toiminnan kehittämiseen tavalla, joka ei olisi mahdollista ”normaalissa” tilanteessa. Kustannussäästöjä ei tehty lomauttamalla, vaan tilanne hyödynnettiin panostamalla kehitystyöhön.

Hilti korosti kolmea prioriteettia: 1) Itsestä ja omista läheisistä huolehtiminen, 2) Luottamus siihen, että kaikki tekevät joka päivä parhaansa uudessa tilanteessa ja 3) Tilaisuuden käyttämisen itsensä ja toiminnan kehittämiseksi. Kompetenssien ja toiminnan kehittäminen digitaalisilla välineillä mahdollisti joustavan ajankäytön.

Myymälöissä siirryttiin ”kioskimalliin”, jossa asiakkaat pääsevät ostoksille vain ovelle ja yksi kerrallaan. Jokaiselle työntekijälle myönnettiin oikeus hankkia käsidesiä yrityksen luottokortilla. Riskiryhmille tarjottiin mahdollisuus kokoaikaiseen etätyöhön ilman, että palkanmaksu vaarantuu.

Lähiesihenkilöille tarjottiin useita tukipaketteja säännöllisesti koko akuutin koronakriisin ajan. Henkilöstölle lähetettiin johtoryhmäläisten allekirjoittama kiitoskirje hedelmäkorin ja pienen kuohuviinipullon kanssa, joka korkattiin yhdessä Teamsin välityksellä. Näin pyrittiin kiittämään henkilöstöä sitoutumisesta.

Hilti on järjestänyt henkilöstölleen päivittäisiä webinaareja, jotka nauhoitettiin myöhempää katsomista varten. Toiminnan ja osaamisen kehittämistä on edistetty uudella CRM-järjestelmällä. Myös datan laadun ja asiakkuuksien kehittämiseen on kiinnitetty huomiota. Tämä on mahdollistanut sen, että työntekijät on voitu pitää töissä täydellä palkalla liikevaihdon laskusta huolimatta.

Hilti toteutti huhtikuussa koko henkilöstölle kyselyn, jolla kartoitettiin huolia ja etätyön suurimpia haasteita. Saatu palaute oli pääosin positiivista, mutta henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin sekä etätyön tukemisen osalta toivottiin lisää toimia. Kyselytulosten myötä lanseerattiin Ilmarisen ”Parempi Vire” sekä HeiaHeian hyvinvointisovellus, jonka yhteyteen rakennettiin aktiivisuuskampanja. Etätyöskentelyn vuoksi kaikki työntekijät saivat mahdollisuuden tilata ammattimaisen sähköpöydän, työtuolin, näytön, näppäimistön, hiiren, Jabran kuulokkeet sekä USB-hubin kotiin yrityksen kustantamana. Kalustot annettiin työntekijöille omiksi. Molemmat toimenpiteet koettiin henkilöstön keskuudessa erinomaisiksi.

Työ henkilöstön tukemiseksi ei ole päättynyt. Hilti toimittaa kaikille asiakastyössä oleville työntekijöille turvallisuusvälineet, jotta syksyllä voidaan palata toimimaan pienemmällä sosiaalisella etäisyydellä. Lisäksi akuutit koronakuukaudet poistetaan koko henkilöstön vuosiarvioinneista sekä tavoitteista. Näin mahdollistetaan reilut arvioinnit ja ansaintamahdollisuudet vuonna 2020.

Tehokas ja avoin viestintä sai kiitosta

Trust Index© -tutkimuksessa nousi esiin erityisesti johdon onnistunut sisäinen viestintä sekä palautteenanto. Esimerkiksi tutkimuksen väittämä ”Johto pitää minut hyvin ajan tasalla tärkeistä asioista ja muutoksista” nousi vuodesta 2019 yhdeksällätoista prosenttiyksiköllä, ja väittämä ”Johto tavoittelee työntekijöiden ehdotuksia ja ideoita sekä antaa niistä palautetta” nousi neljällätoista prosenttiyksiköllä.

Avoin viestintä valittiin kriisiaikana Hiltillä yhdeksi prioriteetiksi. Sisäisen viestinnän pohjana toimi joka aamuinen tunnin mittainen paikallinen kriisinhallintakokous, johon osallistui koko johtoryhmä. Kokouksessa käytiin läpi organisaation terveystilanne, liiketoiminnan kehittyminen, skenaariot sekä strategiset toiminnot. Vakioimalla päästiin nopeasti rytmiin, jossa kokouksen pystyi viemään läpi tehokkaasti, ja seuraamalla samoja asioita pystyttiin luomaan trendejä skenaariotyön tukemiseksi. Näin onnistuttiin päättämään asioista nopeasti ja kommunikoimaan tehokkaasti.

Lisäksi jokainen tiimi piti päivittäisen puhelun huolehtiakseen jäsentensä terveydestä ja työtilanteesta. Ajatuksena oli tarjota kaikille mahdollisuus päivittäiseen kontaktiin, vaikka työ tapahtuikin etänä. Tilannepäivitykset liittyen terveyskysymyksiin, liiketoimintaan ja päätöksiin tiedotettiin 1-2 kertaa viikossa koko henkilöstön kirjeellä. Hiltillä järjestettiin myös ilman agendaa viikoittainen toimitusjohtajan avoin tunti, johon kaikki voivat liittyä ja kysyä mitä vain mieltä askarruttavaa.